Blog

Matka pohjoiseen – osa 3: Kolme epäonnistumista ja täysosuma

Tämä on kolmas osa blogisarjassa, jossa seurataan Witted Megacorp Oy:n matkaa, kun se selvittää mahdollisuutta listautua NASDAQin First North -markkinapaikalle. Tarina kerrotaan toimitusjohtaja Harri Siepin näkökulmasta. Sarjan aiemmat osat löytyvät Wittedin blogista.

  • Author:

    Harri Sieppi
  • Published:

Olen tehnyt työtä myynnin parissa pitkään, käytännössä koko urani. Aloitin aikoinaan myynnin huippukorkeakoulussa, ulkomainosyhtiö JCDecaux'ssa, ja siellä pääsin tutustumaan ratkaisumyynnin saloihin. Yhtäkkiä edessäni oli miljoonan euron myyntibudjetti, suu pyörällä ja armoton pelko ja huoli: onkohan minusta tähän? Olenko haukannut liian ison palan ja vielä jotenkin erehdyttänyt muut luulemaan, että pystyn tuon myyntibudjetin täyttämään.

Nyt vuosia myöhemmin uskoin jo tietäväni aika hyvin, miten myynti sujuu. Pystyin mentoroimaan ihmisiä myynnissä ja auttamaan uusia nuoria kehittymään tässä työssä. IT-alalle päädyin aikoinaan tuon bisnestaustani kautta ja tutustumalla oikeisiin ihmisiin. Budjetit tulivat kuin tulivatkin aikoinaan täyteen, ja askel kerrallaan saappaiden numero kasvoi.

Erilaisissa liiketoimintajohdon tehtävissä myynnillä on iso rooli, joten tuosta taustasta oli hyvä ponnistaa. Silti, kun IPO-projektin myyminen lähimmille työkavereilleni oli edessä, kohtasin ongelmia. Epäröin ja epäonnistuin, vieläpä ennen kuin matka pääsi alkamaan. Kelataanpa, mitä tuolloin tapahtui.

Keväällä 2021 olimme päässeet IPO-tanssissa pari askelta eteenpäin, yhden taakse ja kaksi sivulle. Koreografia alkoi syntyä.

Omistajamme olivat liputtaneet idean hyväksi ja kannustaneet edistämään asiaa. Hallituksen jäsenten kanssa olimme kaikki samalla viivalla, idea maistui sopivalta yhtiön strategiaan, ja ihmiset olivat innoissaan.

Joukkue kasaan

Matkan seuraava vaihe oli rakentaa toimiva listattava kokonaisuus emoyhtiöstä ja tytäryhtiöistä ja ottaa eri bisnesten vetäjät mukaan projektin miettimiseen. Hallituksen puheenjohtaja Juha innostui rakentamaan mallin, joka yhdisti tytäryhtiömme tarinat osaksi isompaa kokonaisuutta, ja meikäläiselle tuli soihtu kannettavaksi, eli idean läpikäynti jokaisen vetäjän kanssa.

Tehtäväni oli koota joukot Matkalle Pohjoiseen.

Tuolloin softakonsultointiyhtiö New Things Co:lla ja sen vetäjällä Samilla oli hyvä boogie päällä. Matkan aiemmat pomput olivat hyvin tasoittuneet, yhtiö teki hyvää kannattavaa kasvua omaan tahtiinsa. Bisnes oli hyvin ennustettavissa ja menossa eteenpäin. Jounilla oli käsissään huikea softakonsultoinnin kasvuraketti Mavericks, joka paahtoi ja paahtaa joka kuukausi uusia ennätyksiä.

Kasvukonsultointi- ja rekrytointiyhtiö Talentedilla oli Suomessa meneillään voitokas kulku, ja uudet vetäjät olivat päässeet vasta alkuun uusissa rooleissaan. Myös Talentedin Norjan yhtiö oli juuri voittanut alkuvaiheen vaikeudet, jotka kuuluvat kaikkiin uusiin aloituksiin. Ekstrabonuksena yhtiö oli taittanut koronan aiheuttaman ensi-iskun.

Mikäpä olisi parempi hetki pistää paletti uusiksi kuin juuri nyt?

Kävin jokaisen vetäjän kanssa erilliset keskustelut aiheen tiimoilta kasvokkain kahden kesken, ja valmistelin keskusteluita etukäteen. Nyt todella olisi syytä onnistua. Tarvitsemme voittavan joukkueen.

Ja se joukkue oli vielä hajallaan eri yhtiöissä. Jokaisella oli hieman omat hommat menossa ja fokus niissä.

Kolme epäonnistumista

Olin valmis haasteeseen.

New Things Co:n osalta tiesin, että sen lähtötilanne oli lupaava. Yhtiö oli juuri rakentanut päivitetyn strategian, ja sen toteuttaminen vaatisi kasvua sekä resursseja. Yhtiö mietti, mitä se haluaa tulevaisuudessa olla, ja tiesin pystyväni auttamaan sitä kasvamaan. Yhtiöllä olisi merkittävä rooli uudessa kokonaisuudessa, ja minun tarvitsisi vain onnistua nyt kuvaamaan se polku.

Tässä epäonnistuin.

Nielin ylpeyteni. Projekti on vielä tehtävissä, vaikka yhden yrityksen kanssa epäonnistuisi. Seuraavana vuorossa oli Mavericks.

Mavericksin kanssa meillä on yhteinen historia ja läheinen suhde. Tiesin, että ne auttaisivat keskustelussa. Työskentelimme samassa toimistossa, joten keskustelimme päivittäin bisneksen kehittämisestä. Yhtiö oli aloittanut matkansa Talentedin siipien alla mutta rakentanut toki nyt omaa polkuansa jo hyvän tovin.

Mavericks halusi myös jatkaa nopeaa kasvuaan ja loikka pienestä yhtiöstä vaikean keskivaiheen yli isoksi yhtiöksi toteutuisi nyt yhdessä nopeasti, kunhan vain pystyisin kuvaamaan hyödyt IPO-matkan osalta.

Tässä epäonnistuin myös.

Kaksi kolhua pani minut epäilemään itseäni. Olenko yliarvioinut tämän projektin houkuttelevuuden? Minulle tämä oli aivan selvä tapaus. Miksi muut eivät näe asiaa samoin? Oli selvää, etten luovuta näin helpolla. Seuraavaksi otamme osakkuusyhtiömme Software Saunan käsittelyyn.

Software Saunan osalta keskustelu oli astetta hankalampi järjestää, kun keskustelut piti käydä täysin etänä. Yhtiö sijaitsee Kroatiassa, ja korona esti matkustamisen. Mietin todella paljon, miten tällaisen asian kävisi videolla läpi.

Pohdin yhtiön strategisia tavoitteita, ja mietin, miten pystyisimme mahdollistamaan nopeamman kansainvälisen kasvun yhtiölle: uusien Saunojen perustamisen uusiin maihin. Verkoston, jossa työ todella on riippumatonta paikasta. Pieniä toimistoja olisi ympäri Eurooppaa ja Välimerta, ja työntekijät voisivat halutessaan itse päättää missä paikassa milloinkin haluavat työskennellä.Myynti- ja markkinointiyhteistyö olisi viestin kärkenä. Yhdessä ja tunnetulla brändillä meidän onnistumisen mahdollisuutemme tässä olisivat suuremmat!

Tässä epäonnistuin kaikista eniten.

Kolme epäonnistumista putkeen! Hieno startti?

Harmitti kuin pientä oravaa, jonka käpy on jäässä. Minulla kesti vielä pitkään tajuta, että Saunan poisjääminen tässä kohti oli sekä projektin että Saunan kannalta täysin oikea ratkaisu.Kroatialaisen yhtiön ottaminen IPO-hankkeeseen olisi nostanut haastetta (legal due diligence, arvo-osuushommat, regulaatio...) aivan toiselle tasolle. Yhtiön kannalta olisi myös järkevämpää kasvaa hieman suurempaan kokoluokkaan, jolloin Saunan oma kulttuuri vahvistuisi. Sauna kertoi seuraavansa mahdollisesti seuraavassa junassa.

Hitto, että silti otti koville. Tuntui samalta kuin olisi taas ensimmäistä päivää uudessa duunissa, suu pyörällä ja ihmettelemässä omaa kyvyttömyyttä. Mietin, että pitää alkaa varmaan kehitellä pian jotain muuta tekemistä: IPO-projektin starttaaminen ei tuntunut enää ihan sataprosenttisen varmalta valinnalta.

Ylös pohjalta

En halunnut vielä luovuttaa. Ajattelin, että jatkan kierroksen loppuun ja yritän vielä uudestaan.Norjan osalta meillä oli yhteinen bisnes, samat palvelut ja idea - vaikkakin omistuspohjassa oli eroja. Yhtiön toimiva johto omisti vähemmistön firmasta ja oli saanut sen hyvin liikkeelle.Alunperin suunnittelimme, että suhaisimme aktiivisesti lentokoneella puolin ja toisin varmistaaksemme yhtiön alkutaipaleen menestyksen, mutta korona tukki ilmatiet. Tervetuloa videokokousviidakkoon!

Yhtiön toimitusjohtaja Svein on kuitenkin kovan luokan bisnesvelho ja ollut rakentamassa firmoja ennenkin. Hänen kanssaan ajattelimme, että meidän täytyisi luoda malli yhteiseen pohjoismaiseen kasvuun ja laajentumiseen. IPO antaisi meille tukea markkinoinnin ja tunnettuuden kautta, sekä pääomia uusien maiden haltuunottoon.

Svein oli samaa mieltä kanssani ja oli valmis lähtemään mukaan. Tässä onnistuin!

Se oli ensimmäinen osuma ja ekalla kerralla. Idea tuntui hyvältä molemmin puolin. JES! Lopultakin voitto.

Suomen osalta olin juuri antanut avaimet uusille johtajille. Bisnes rullasi ja kasvoi, mutta Suomen kolmen hengen troikan jokaisella jäsenellä oli uudet tehtävät, joihin he olivat vasta astuneet. Oppimista ja vauhtia oli jo paljon.

Pohdin kovasti miltä idea näin isosta projektista tuntuisi. Mukaan piti saada myös Jani, vetää Witted partners -toimintaa ja freelancer-verkostoa. Tiesin, että Janin kanssa ajatusta tulisi lähestyä analyyttisesti plussien ja miinuksien kautta. Valmistelin Excelit, ja linkkasin ne yhteen yhtiön kasvutavoitteiden kanssa.

Talentedin kasvukonsultointi- ja rekrytointibisnestä vetävän Alinan projektin haaste olisi se, että kaikki muut bisnekset ovat ohjelmistokehitystä mutta kasvukonsultointi ja -rekrytointi eroaa niistä erilaisella tarjonnallaan. Riski olisi, että Talentedissa syntyisi ulkopuolisuuden tunne.Päädyin lähestymään asiaa Talentedin alkuperäisen mission ja vision kautta. Ajatus on yksinkertaisesti: miten rakennetaan maailman parhaita duunipaikkoja ja tehdään kehittäjistä onnellisia työssään.

Talented olisi kasvumoottori nykyisten asiakkaiden lisäksi myös uudelle yhtiölle. Vertailuryhmässämme monella listatulla konsernilla on on johdon konsultointiin liittyviä bisneksiä, ja Talentedilla olisi nyt mahdollisuus olla rakentamassa Wittedistä ja kaikista sen asiakkaista kypsempiä digiyhtiöitä ja samalla parhaita työpaikkoja kehittäjille.

Tässäkin onnistuin! Mahtavaa! Ehkä lähestymistapani sittenkin on oikea, ja projekti on elinkelpoinen.

Olin tämän kierroksen jälkeen tilanteessa, jossa Mavericksin, New Things Co:n ja Saunan ensireaktiot olivat varautuneita. Talentedin Suomen ja Norjan yhtiöt olisivat mukana. Tämä ei vielä riittäisi - emme pystyisi tekemään tätä yksin Talentedina, tarvitsimme muita.

Kierros oli tosin opettava. Jengillä on ihan hemmetin paljon ennakkoluuloja listattuja yhtiöitä kohtaan, eivätkä ihmisten kokemukset niissä työskentelystä ole kovin mairittelevia. Näitä yhtiöitä pidetään kankeina, huonosti johdettuina firmoina, joissa vallitsee salailun kulttuuri.

Julkisten yhtiöiden säännöt pyrkivät nimenomaan lisäämään läpinäkyvyyttä, mutta ne toimivat joskus päinvastoin, ja yhtiöihin syntyy sisäpiiri- ja ulkopiirijako: asioista ei enää puhuta avoimesti. Lisäksi rakkaus omiin lapsiin eli näihin yhtiöihin, joita jengi on ollut rakentamassa, on todella vahva, eikä sitä pysty kovakaan myyjä horjuttamaan.

Jos olemme vain yhtä ja samaa, muut yhtiöt eivät ikinä tulisi mukaan. Oli aika vaihtaa strategiaa.

Erilaisina yhdessä

Kaikilla yhtiöillä oli sama avain menestykseen. Jokainen joutuu olemaan paras työpaikka omille työntekijöilleen, tai he vaihtavat maisemaa.

Tämänkaltaisessa markkinassa yhtiöt, jotka onnistuvat rekrytoinnissa, saavat myös asiakassopimukset. Silloin on pakko fokusoitua ja erikoistua. Markkinalla on tyypillistä yritysostojen yhteydessä integroida firmoja tiiviisti. Meidän tapauksessamme toimivampi ratkaisu on panostaa työnantajabrändeihin ja vahvistaa niitä. Mikäli yhtiöt laitetaan kaiken yhdeksi sulauttavaan lihamyllyyn, ulos tulee harmaata massaa.

Me olimme kaikki tästä yhtä mieltä. New Things Co, Mavericks ja Talented tarjoavat erilaisia työpaikkoja, ja yhdessä ne ovat vahva markkinavoima.

Minun oli silti voitettava monet ennakkoluulot, jotka olivat syvälle juurtuneita. Miksemme voisi olla kapinallisia listattuna yhtiönäkin? Tietenkin ollaan vakavia, kun on tarve, mutta muutoin voidaan ns. tykitellä. Jos tekisimme tämän itse, emmekö voisi muokata yhtiöstä sellaista kuin me haluamme?

Tämä yritysten omaleimaisuutta ja itsenäisyyttä korostava lähestymistapa oli toimiva. Mavericksin kanssa ymmärrys syntyi kevään aikana, ja Jouni auttoi idean viemisessä sisäisesti eteenpäin. Kävimme yhdessä läpi hanketta koko henkilöstön kanssa.

New Things Co:n kanssa jatkoimme samalla mallilla. Otimme aikaisessa vaiheessa koko henkilöstön mukaan pohdintaan.

New Things Co mietti mukaan lähtemistä aivan kesäkuun loppuun saakka. Lopulta oli pakko tehdä päätös. Pakon edessä oikea ratkaisu tuntui kirkkaalta ja syntyi vahva yhteisymmärrys: tehdään tämä!

Kun IPO-projekteja tyypillisesti valmistellaan johtajien kulmahuoneessa, meillä projekti oli valmisteltu ja päätetty yhdessä kaikkien yhtiöidemme koko henkilökunnan kanssa. Tämä loi erittäin vahvan pohjan ja mandaatin projektin käynnistämiselle. Yhtiöissä tehtiin vielä henkilöstöanti, jolla varmistettiin, että kaikki halukkaat pääsevät myös omistajiksi.

Osa IPO-neuvonantajistamme ihmetteli, miksi asioiden sisäinen viestintä ja hyväksynnän hakeminen ei aiheuttanut meille jännitystä. Ei tietenkään, koska projekti oli yhteinen!

Kesän projektit: Uusi brändi, uusi omistus

Joukkue oli kasassa. Projekti voitiin panna toden teolla käyntiin. Meillä oli kaksi haastetta. Ensimmäinen oli se, että konsernin sen hetkinen nimi Talented assosioitui vahvasti vuonna 2016 aloittamaamme rekrytointi- ja kasvukonsultointiliiketoimintaan, joka edusti uuden yhtiön bisneksestä noin viiden prosentin osuutta. Oli selvää, että uuden yhtiön nimen tulisi kuvata ohjelmistokehitystä. Oli luotava uusi brändi.

Toinen iso haaste oli se, että neljästä yhtiöstä piti tehdä omistuksellisesti yksi tai muuten valmisteluprojekti viivästyisi merkittävästi. Aikaa kesälomineen neljän yhtiön osakevaihtoon oli vain kolme kuukautta.

Tämä oli huono uutinen CFO Teemu Tiilikaiselle, jonka kesälomasuunnitelmat ottivat projektin myötä rivakan käännöksen uuteen suuntaan.


Tarina jatkuu taas kahden viikon päästä. Seuraa Wittediä LinkedInissä, Facebookissa tai Twitterissä, ja vinkkaamme, kun uusia osia tulee. Tämä tarina kerrotaan myös Witted: Matka pohjoiseen -podcastina, jonka löydät podcast-palveluista kuten Spotifystä tai Apple Podcastsista.