Matka pohjoiseen - Osa 1: luopuminen vallasta

Witted Megacorp Oy selvittää listautumismahdollisuutta

Meillä on isoja uutisia: Witted Megacorp Oy selvittää mahdollisuutta listautua NASDAQin First North -markkinapaikalle.

Näin se on, näin sen saa sanoa. Ei saa sanoa, että aikoo listautua, eikä saa sanoa että pörssiin. Kaverit ovat saaneet tuosta näpeilleen, niin emme halua samaan ansaan astua, vaikka siitä saisi dramaattisemman otsikon ja siltä se omassa päässä kuitenkin tuntuu.

Meillähän tämä homma tosin ei ole mitenkään saleteissa ja voi itse asiassa mennä metsäänkin. Meille vähän vinkattiin, että yleensä näistä asioista on tapana viestiä, kun prosessissa ollaan loppusuoralla. Asia on monella tapaa suuri valtionsalaisuus, josta ei hiiskuta. Ei kyllä tiedetä mikä on salaisuus ja miksi ei hiiskuta, mutta ei sitten hiiskuta - mutta vähän salaa sometellaan ja tehdään blogi.

Sarjan myöhemmät osat löytyvät Wittedin blogista

Me ei olla loppusuoralla, me ei olla valmiita projektin kanssa, vaan me ollaan nyt siinä dokumentaatiosuossa tarpomassa ja epävarmuustekijöitä on enemmän kuin riittävästi. On täysin mahdollista, että sössimme ja julkinen häpeän taakka astuu päällemme ja ihmiset ripottelevat tuhkaa yllemme. Me tehdään tämä silti avoimesti, koska me nyt vaan satumme olemaan sellainen yhtiö.

Blogin lisäksi seuraamme tätä matkaa myös podcastissa. Podcastin löydät mistä tahansa podcast-softasta hakemalla hakusanalla Witted. Tästä tulee jännää.

Luopuminen vallasta

Ennen kuin kerron tarinan listautumismahdollisuuden selvittämisestä - tästä IPOttelusta, lienee kohteliasta esittäytyä. Minä olen Harri, 36 vuotta. Junantuoma helsinkiläinen Rovaniemeltä, varsin tavallinen tyyppi. Asustelen Lauttasaaressa puolisoni Ellin ja viisivuotiaan tyttäreni Sannin kanssa. Hiihdän talvisin ja juoksen kesäisin. En ole koskaan ollut huippuoppilas, enkä tule mitenkään poikkeuksellisen hyvistä lähtökohdista. En habitukseltani muistuta millään tavoin ison yhtiön johtajaa.

Työssä minulle on ollut tärkeää se, että työ antaa enemmän kuin ottaa ja sitä saa tehdä mukavien työkavereiden kanssa. Perustin viisi vuotta sitten tämän yhtiön – hieman ennen kuin tyttäreni syntyi. Tuo oli huonoin mahdollinen hetki oman elämänhallinnan näkökulmasta. Stressasin kovasti, opettelin ruuhkavuosielämää ja nukuin huonosti.

Tämä perustamani yhtiö oli Talented. Päätin palkata sinne mukaan ihmisiä, joiden kanssa on mukava tehdä töitä. Yhtiön missioksi muodostui muiden auttaminen. Halusimme auttaa ohjelmistokehittäjiä löytämään unelmansa ja olemaan onnellisia työssään. Yhtiö kasvoi nopeasti, menestyikin – ja on matkalla muuttanut muotoaan ja nimeään - nyt Talented Solutions Oy on Witted Megacorp Oy. Tuolla nimellä on joka kerta virallisia papereita allekirjoittaessa olo kuin Bond-pahiksella.

Päädyin tähän duuniin sen takia, että en koskaan halunnut töihin isoon pörssiyhtiöön. Minua kiinnosti enemmän yrittäjyys, oman kädenjäljen jättäminen maailmaan ja seikkailu. Keväällä 2020 olin onnistunut ja perillä, tuntui että peli oli pelattu läpi. Olin onnistunut rakentamaan sellaisen yhtiön, josta haaveilin. Talented Solutions Oy oli kasvanut isoksi yhtiöksi. Yhtiö oli laajentunut kolmeen maahan ja viiteen yhtiöön, olimme tuplanneet bisneksen joka vuosi – ja tulisimme tekemään sen myös koronavuotena.

Kaikki oli tosi hyvin ja tulevaisuus näytti erittäin aurinkoiselta, ei huono saavutus 4-vuotiaalle taaperolle. Olimme lehdistön silmissä Sarjatuplaaja!

Kehittymiskeskustelu: mikä minusta tulee isona?

Toukokuussa oli edessä hallituksen vaihdos. Meidän hallitusta oli johtanut parin vuoden ajan huikea Roni Ström, mies, jota Excelkin kunnioittaa. Arvostan Ronia erittäin paljon ja hän on ollut yksi mentorini. Olimme hänen kanssaan luoneet pohjaa hallitustyöskentelylle useissa yhtiössämme.

Oli kuitenkin yksi tärkeä asia, jota olin pitkään viivytellyt – emme olleet pitäneet kehittymiskeskusteluita. Roni on periaatteen mies ja halusi hoitaa hallituksen puheenjohtajan velvollisuudet pilkulleen.

Minua ajatuskin sellaisesta kehittymiskeskustelusta hieman ahdistaa. En välitä huomiosta, en asetu mielelläni valokeilaan, en leukaile somessa. Kehittymiskeskustelussa kaikki fokus on minussa ja se tuntuu raskaalta ajatukselta. Aika oli kuitenkin käymässä vähiin, sillä hallituksen kokoonpano oli muuttumassa. “Nyt jos koskaan”, sanoi Roni. Tuolloin en vielä tiennyt sitä, mutta se keskustelu tulisi käynnistämään ketjureaktion, joka vie meidät tälle matkalle, josta kirjoitan.

Ole oma itsesi, paitsi jos voit olla Batman

Mietimme keskustelussamme rooliani toimitusjohtajana. Mikäli johtamiskirjallisuudesta poimii vain yhden ohjeen, niin pääsee jo pitkälle: älä ole kusipää. Tätä ohjetta olen koittanut seurata.

Toimarin roolin eräs etu on, että tj:llä on yleisavaimet, joilla pääsee minne vain organisaatiossa. Toimari voi suunnata aikaansa sinne, mihin sitä eniten tarvitaan. Minullekin tämä rooli tuntui sopivan ja osasin sen työn. Sitä paitsi tätä lähemmäs Batmania ei minun urallani voi päästä.

Kansainvälistyminen ja nopea kasvu kuitenkin muutti tilannetta matkalla ja rooli laajeni. Koin haasteellisena sen, että täysipäiväisen toimarityön lisäksi meillä oli tytäryhtiöitä, joiden hallituksissa toimin ja vasta aloitettu liiketoiminta Norjassa. Tuntui, ettei aika riitä hoitamaan kaikkia rooleja niiden vaatimalla tasolla. Batsignalia näytettiin useammin kuin ehdin vastata kutsuun.

Tähän asti on mennyt hyvin - joten pannaan paletti uusiksi

Kehittymiskeskustelun lopputuloksena minulla oli vaihtoehtoja potentiaalisista kehityspoluista. Oli mahdollisuus keskittyä Suomeen ja karsia muita vastuita tai vaihtoehtoisesti keskittyä kokonaisuuteen. Valitsin luopua vallasta ja Suomen bisneksen vetovastuista, löytää seuraajat ja keskittyä groupin rakentamiseen. Tällöin tosin meillä ei ollut olemassa groupia, ei seuraajasuunnitelmaa, eikä minulla mitään käsitystä, miten tätä group-hommaa pitäisi lähteä edistämään. Ei tällaisesta ollut mitään kursseja koulussa. Koronakin oli ikävästi keväällä vallannut maailman. Kaikkialla oli paljon epävarmuustekijöitä.

Luovuin marraskuussa 2020 kaikista Suomen vetovastuista, olimme tällöin johtoryhmän kanssa Tampereella MOW:ssa workshoppaamassa tulevaa vuotta 2021. Olin ajatellut täräyttää homman jengille aika siinä alkuvaiheessa niin, että voidaan yhdessä tehdä myös uutta vastuun jakoa. Muistaakseni kuitenkin takertelin niin, että homma jäi päivän loppupuolelle. Kerroin, että olisi isompi uutinen. Huone oli ihan hiljaa ja hetki tuntui ikuisuudelta. Lopulta sain sanottua, että tarvittaisiin Suomeen uusi vetäjä, ilmeet tiukkenivat ja jännitys vaan kiristyi. Jengi varmaan mietti, mitä on tapahtunut ja onko kaikki hyvin. Kun onnistuin sanomaan, etten ole lähdössä minnekään, mutta pitäisi rakentaa Group ja haluaisin keskittyä siihen, tilanne helpotti.

Minua kovasti huoletti, kuinka tässä käy ja miten uudet johtajat onnistuvat? Mietin, olenko pian firman turhin työntekijä. Vallaton, tarpeeton, tippunut johtajan tikkailta oppilaaksi. Batman oli nyt Robin. Olinko nyt vain sedimentoitunut organisaatioläski ja turha kiinteä kulu? Virallisesti jatkoin yhtiön toimitusjohtajana, keskityin nyt strategiatyöhön ja saimme Suomeen johtokolmikon, joka jakoi aiemmat vastuuni.

Minulle on jäänyt mieleen sellainen sanonta kuin “Creativity is Intelligence having fun” – ja se tuntuu ihan todelta. Arjen kiireessä on kuitenkin vaikea olla luova, sillä meillä ihmisillä on tapana vieroksua tylsyyttä ja täyttää pienetkin tyhjät hetket jollain täytteellä, kuten sosiaalisella medialla.

Talvella minulla oli tylsää. Tätä tylsyyttä kesti noin 4 viikkoa, kunnes en kestänyt enempää: ilmoittauduin Hyväksytty Hallituksen Jäsen -kurssille ja LUT:n opiskelijaksi KATI-16-ohjelmaan. Samalla lisäsin reilusti urheilua ja tiputin painoa. Työskin Groupille kansainvälistymissuunnitelman.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt täyttämään vapautunutta aikaa, joten kun sain “7 tapaa valloittaa uusia markkinoita” -analyysin valmiiksi ja hehkutettua sitä kaikille, jotka suostuivat kuuntelemaan, otin uudeksi haasteeksi M&A-strategian valmistelun. Minua houkutti oikein kovasti tunnistaa kaikki ne tekijät, joilla yhtiö pystyisi ylläpitämään nopeaa kasvua ja tämä M&A-osa-alue oli minulle aivan vieras.

Useat tuttavat alalta olivat onnistuneet tuhoamaan miljoonien eurojen edestä yhtiön omistaja-arvoa yhdistämällä yrityksiä ja sanotaan, että jopa 70-90% M&A-hankkeista epäonnistuu. Kiinnostavaa! Jos minä tätä tekisin, montako yhtiötä minä tuhoaisin matkalla? Ja voiko firmojen yhdistäminen koskaan edes onnistua?

Elämä muuttuu Mikki Hiiri -hammasharja kädessä

Meillä aloitti kesällä 2020 uusi hallitus. Rooleja kierrätettiin, ja myös minun lähimmät keskustelukumppanini vaihtuivat, sillä Roni astui syrjään. Olin tottunut jakamaan hyvin raakileitakin ideoita hallituksen kanssa ja pallottelemaan niitä yhdessä. Tällä kertaa, kun tutkimuksen kohteena oli M&A, törmäsin hyvin nopeasti siihen faktaan, että jengihän tekee tätä useimmiten listatulla osakkeella ja tuo osake on paras mahdollinen valuutta epäorgaaniseen kasvuun. Listayhtiöille ylipäänsä M&A on paljon helpompaa kuin muille. Nyt olemme ison oivalluksen kynnyksellä.

Ajankuluksi jututin pörssiyhtiöiden vetäjiä, koska en ujostele kysyä, kun en tiedä. Lueskelin yrityskauppoihin liittyvää kirjallisuutta ja jäin jumiin tähän ajatukseen, että meidän pitää tutkia tämä IPO-reitti ja käydä plussat ja miinukset läpi, jota tähän skenaarioon liittyy. Tavallaan pelata tämä reitti läpi post-it lapuilla, jotta ymmärrämme enemmän.

Meillähän on Reaktor isona omistajana mukana ja he eivät ole listayhtiö, joten ajattelin, että siellä on taustalla varmaan tietämystä, miksi tämä polku kannattaisi sulkea heti alkuunsa. Reaktor tunnetaan siitä matalasta hierarkiasta, orgaanisesta kasvumallista ja johtamisesta, johon eivät kuulu struktuurit ja raportointivelvollisuudet. Ajattelin, että ei tämä IPO-reitti kyllä koskaan tule toteutumaan, mutta soitanpa meidän HPJ:lle Juha Ilolalle ja kysyn fiiliksiä ja kiinnostaisiko post-it-jumppa?

Juhaa jännitti, mä huomasin sen puhelussa ja niin jännitti minuakin. Tervetuloa vaan saappaisiini selittämään kokeneelle lakimiehelle ja omalle tuoreelle “esimiehelle” puhelimessa M&A-ajatuksia ja IPO-post-it-leikkiä. Teemaa, jota en todellakaan voinut väittää tuntevani hyvin. Juha ei kuitenkaan tyrmännyt ajatusta, vaikka se selvästi yllätti hänet. Sovittiin, että tutkitaan tätä ja tehdään skenaarioharjoitus.

Olin oikein iloinen ja jäin siihen uskoon, että näin me seuraavalla kerralla teemme. Samana iltana puhelin kuitenkin soi uudestaan. Tällä kertaa Juha soittaa, kun olen hoitamassa lapsemme iltatoimia. Toisessa kädessäni on Mikki Hiiri -sähköhammasharja ja toisessa tytär kun vastaan.

“Soittelin pari puhelua ja palaute oli hyvää. Voisi alkaa heti huomenna edistää asiaa”, hän sanoo. Hammasharja jää surraamaan automaattiohjelmansa loppuun saakka ennen kuin saan kiinni jälleen omasta ajatuksesta: enhän minä… entä… mitä?

Tarina jatkuu parin viikon päästä. Seuraa Wittediä LinkedInissä, Facebookissa tai Twitterissä, ja vinkkaamme, kun uusia osia tulee. Tämä tarina kerrotaan myös Witted: Matka pohjoiseen -podcastina, jonka löydät podcast-palveluista kuten Spotifystä tai Apple Podcastsista.